Verneri Suhonen pt.4 – Project Lahti
Sain valmentajaltani soiton maanantai-iltana 3.3. Rovaniemellä tulisi olemaan katsastuskilpailu Tallinnan ja Lahden maailmancupeihin. Olin Finlandian jälkeen sairastunut flunssaan, joka vei sänkypotilaaksi viikoksi. Olin käynyt yhden hiihtolenkin Finlandian jälkeen. Kävi siis hyvin selväksi, että tulevana viikonloppuna tulisi hiihtää hyvin. Olin luottavainen kuitenkin, sillä tiesin pääseväni kotistadionille. Suuntasin hyvin nopeasti alkuviikosta Rovaniemelle valmistautumaan. Resepti oli yksinkertainen, muutama hyvä ja onnistunut treeni koneeseen ja viivalle.
Kilpailupäivä koitti ja lähdin siihen samalla rauhallisuudella kuin Tampereella tammikuun alussa. Aika-ajo tökki odotetusti, kun edellinen teho oli Finlandia hiihdon 65km. Erissä pyrin hallitsemaan tilannetta keulasta, siinä onnistuen. Välierässä minulta katkesi sauva, mutta hiihdin erän voittoon katkenneella sauvalla. Tästä sisuuntuneena finaaliin kaava oli selvä. Kaasu pohjaan heti lähdöstä. Finaalissa oli kuitenkin vastassa astetta nopeampi kaveri Niilo Moilanen. Kovasta yrityksestä huolimatta en keulaan päässyt, ja nousuosuudelle lähdettiin Niilon komennuksella. Niilo pelasikin samaa strategiaa kuin minä, ja hallitsi finaalia keulasta. Laskuun lähdettäessä tuli miekkailua uuden tulokkaan, Jesse Kähärän kanssa ja Niilo ampui hieman irti meistä laskuun. Tässä kohtaa tiesin, että minun tehtäväni on varmistaa kakkospaikka, ja niin kävikin. Kisapassi oli leimattu.
Tämän jälkeen Tallinnaan oli aikaa 10 päivää. Pitkän sairasjakson jälkeen piti saada treeniä koneeseen ja aika-ajo vauhti hyväksi. Laadittiin tiukka suunitelma, joka sisälsi nopeus ja happotreenejä. Sen toteuttaminen edellytti jääntiä Rovaniemelle. Nautin siitä, sillä sain asua paikkakunnalla pitkäaikaisen rakkaan ystäväni Lauri Lepistön luona ja harjoitella hyvissä olosuhteissa. Olemme Laurin kanssa treenanneet viimeiset 10 vuotta paljon yhdessä ja asuneet saman katon alla monia kuukausia. Kumpikin tietää toisen luonteen ja osaa kunnioittaa toisen tapaa toimia. Riidoiltakaan ei tosin aina vältytä, mutta sehän vain kasvattaa ystävyyttä. Rovaniemen treenipätkä onnistui hyvin. Treenasin onnistuneesti ja sain nauttia paikallisten ystävieni seurasta. Nämäkään satsaukset eivät ole ilmaisia ja olen onnekas, että olen löytänyt rinnalleni Siltarahan kaltaisen kumppanin. Se mahdollistaa minulle täyden satsauksen huonolumisinakin talvina, jolloin olosuhteita joutuu hakemaan toiselta puolelta Suomea.
Rovaniemeltä lennettiin suoraan Tallinnaan. Tallinnan sprintti onnistui kohtalaisesti. Jälleen päädyin samalle sijalle kuin Sveitsissä. Tiesin, että Lahdessa pystytään kääntämään sekunti meidän puolelle. Kaikki tapahtui nopeasti. Kisan jälkeen Lahteen torstaina, ja seuraavana päivänä olikin sprintti Lahdessa. Keskittyminen oli kova, ja kaunis aurinkoinen Lahti enteili romanttista sprinttipäivää. Kisa oli illalla ja huomasin, että tuleva kilpailu ahdisti. Se oli varmasti jännitystä, joka purkautui tuossa muodossa. Veryttelyt normaaliin tapaan ja avausvedon jälkeen ahdistus helpotti. Tiesin olevani valmis. Menin itsevarmana starttiin. Aika-ajo onnistui jälleen mielestäni kohtuullisesti. Tulin maaliin ja katsoin tulostaululle. Jälleen sekunti jatkosta.
Kävelin haastattelupisteiden läpi vastaten toimittajien kysymyksiin aurinkoisessa illassa. Halasin pitkäaikaista esikuvaani, mentoria ja ystävääni Martti Jylhää. Se lämmitti sieluani. Olin pettynyt, mutta helpottunut. Päässä kuitenkin löi tyhjää, mitä seuraavaksi. Yhden asian kuitenkin tiesin. Nyt on aika hengähtää. Ja juuri sillä hetkellä myös ymmärsin, että kaikessa tässä, onkin järkeä.
