Verkku Siltaraha pt2 – Aika lentää
Rupesin laskemaan, kuinka paljon aikaa on kulunut viimeisestä blogipostauksesta ja siitä kun viimeksi kerroin kuulumisia. Tuntui ikuisuudelta, vaikka aikaa onkin kulunut reilu kuukausi. Siinä ajassa kerkeää suhteellisen paljon. Tai jos helsinkiläisiltä tietyömaa-urakoitsijoilta kysyy, niin hädintuskin kerkeää vatupassia löytää. Sillä näkymä kodin ikkunasta kadulle ei ole juuri muuttunut, mutta omalla urheilijan polulla on tehty vähintäänkin peruskorjaus ja uudet liittymät.
Taisin jäädä viimeksi tilanteeseen, jossa alkukauden kisat olivat menneet enemmän tai vähemmän penkin alle. No tilanne ei siitä varsinaisesti ainakaan heti räjähdysmäisesti muuttunut. Rukan mailmancup jäi välistä Suomen cupin limbon jälkeen ja olikin aika kääntää katseet tuttuihin maailmancup tarkkailuihin Imatralle. Siellä oli tarjolla jälleen edustuspaikka maailmalle. Lähdin kisoihin aika luottavaisin mielin, sillä olin voittanut kisat kolmena vuotena putkeen. En ollut luottavainen siksi että olin varma voitostani, kaukana siitä, mutta ainakin konsepti oli selkeä ja rehellinen. Tulos tai ulos. No itse kisoissa oli jo parempaa kulkua, mutta kunto ei ollut vielä finaaliin asti riittävä.
Tämän jälkeen olikin otettava muutama askel taaksepäin. Siirryin treenitauolle ja odottamaan joulua. Treenasinkin kovaa seuraavat viikot. Elämä oli nastaa, kun sai vaan tehdä treenejä, syödä ja keskittyä palautumiseen. Oikeastaan jollain tavalla nautin tilanteesta. Sain ottaa täysillä syyn itseeni, harjoitella aamusta iltaan ja kontrolloida tilannetta. Kelit etelässä eivät varsinaisesti joulun alla aamuisin huutaneet mun nimeä lenkille, mutta halu muuttua oli kovempi kuin halu mukavuuteen. Kuka loppu viimein tykkää mukavuudesta, jos se ei ole ansaittu. Olen koittanut viime aikoina ottaa asiat asioina. Sitä pystyy uhriutumaan aina, kun asiat ei mene toivotulla tavalla. Aina voi selitellä, miten vika oli muissa tai kuinka itseä on kohdeltu väärin. Ja niin olen itsekin tehnyt. Toinen vaihtoehto on hyväksyä puutteet ja alkaa tekemään asioita sen eteen, että asiat muuttuisivat parempaan. Selittäjät selittää ja tekijät tekee -yksinkertaista. Ei pidä pelätä päivää, jolloin on menettänyt kaiken saavutetun vaan sitä kun ei ole enää tavoitteita tai suuntaa.
Vuoden vaihtuessa olimme lähdössä Skandinavia cupiin Ruotsiin. Se oli tärkeä näyttökilpailu tulevia maailmancup kisoja varten. No, ne kisat peruttiin pakkasen takia. En tiedä ajatteliko joku että pohjoisruotsalainen sää tammikuussa vertautuu johonkin Malibuun, kun keskilämpötila siellä huitelee -20 asteessa. Näyttökilpailut siirrettiin Tampereelle. Se tarkoitti tietenkin sitä, että piti voittaa. Menin kisaan avoimin mielin ja onnekseni huomasin, että kroppa toimii taas pitkän ajan jälkeen. Kokemuksen, taktiikan ja hyvän suksen ansiosta voitin koko kilpailun. Kuulin kilpailun jälkeen huuteluja, kuinka paras ei voittanut ja että voitin väärin, kun lähdin viimeiseen laskuun ensimmäisenä. Onnekseni urheilussa ei ole palkintoja jaettu vielä muun, kuin tuloslistan perusteella. Selittelijät selittää ja tekijät tekee.
Seuraavaksi siirryin jo tänne Italian Livignoon valmistautumaan maailmancupiin. Kilpailut ovat reilun viikon päästä St Moritzissa, joka on kisakalenterissa nimeltään Engadinin maailmancup 2025. Minun paraatimatka, eli miesten vapaan sprintti on ohjelmassa lauantaina 25.1.2025. En tiedä mitä tuloksia tuleman pitää, mutta mennään nöyränä ja kunnianhimoisena viivalle!
Italiassa 17.1.2025
Verneri Suhonen
