Tämä moni-osainen sarja on kirjoitettu jo heinäkuun helteillä ja elokuun alussa. Kuluttajalle tilanne alkaa olla siinä mielessä paha, että käytettävissä olevat tulot alkavat olemaan jo pienemmät kuin vuosi sitten. Inflaatio ja pakotteet nostavat elämisen kustannuksia - osa enemmän, osa vähemmän. Osa ihan markkinaehtoisesti, mutta osassa näyttäisi olevan jonkinlaista ”Suomi-lisää” pumpattuna hintoihin.
Öljyn markkinahinta (Pohjanlanden Brent-laatu) on vaihdellut hintatietojen mukaan noin 17 dollarista barreli aina 136 dollariin barreli. Nämäkin olivat ennen vuotta 2010, joten ennen koronapandemiaa hintataso on ollut noin 60-80 dollaria per tynnyri, ja nytkin Ukrainan sodan osalta huippu on ollut 118 dollaria. Kuitenkin tänä kesänä on kansalta nyhdetty bensiinipumpulla noin 2,5 euroakin per menoveden litra, eikä väliä ole ollut sillä, onko kyse naftasta vai gasoliinista. Erinäiset, ehkä ideologiset vaatimukset mm. bio-osuuksien ja haittaverojen muodossa siis määrittävät leijonanosan hinnasta.
Tuo sama ajattelu, eli "yhteiskunta voi hyvin jos verottaja voi hyvin"-ajattelu, on toki aikaisemmin ollut tuttua myös länsinaapurista, Pomperipossa-nimisen noidan tarinana. Se siis kertoi Astrid Lindgrenistä, jonka marginaaliverotus oli 102%. Missä on tämän hetken kotimaisen taiteen äänitorvi. Äänitorvi, joka ei eläisi veronmaksajien tuilla ja apurahoilla, vaan pystyisi kertomaan, että nykyjärjestelmässä on jotain mätää. Normaalisti kun valtiolla menee huonosti, niin se joko a) säästää b) nostaa veroja. Nyt näiden lisäksi on otettu velkaa miljardeja (osa toki pakosta kuten koronanhoito, yritysten tukeminen, maanpuolustus), mutta isossa kuvassa taloustieteen termein ei voi enää yhteiskunta menestyä, ellei sen kansalaisille jää palkasta/yrittämisestä tarpeeksi käteen.
Tänä kesänä on moni varmaan taas ajellut pitkin poikin Suomea, ja tämä pääomaköyhyys oikeastaan näkyy jo vihdoin myös täällä Helsingissä. Kantakaupunki on täynnä tyhjää liiketilaa, jopa kauppakeskuksissa. Asiakkaita ei näy, kaupungin ytimeen on vaikea päästä. Tietyöt karkottavat autoilijat ja parkkimaksu omalla rahalla asioivat. Samat tuotteet saa verkosta tai siitä lähempää, kehäteiden ”peltomarkeiteista” tai uusista kauppakeskuksista.
Suomella on edessä aivan sama tilanne kuin mitä se on Helsingin ydinkeskustan yrittäjillä. Kun ostovoimaa ei ole, on keskiostos euroissa mitattu pieni. Myynnistä ei saa tarpeeksi euroja, joilla voisi kattaa joko paremman palvelun (lisää henkilökuntaa), laajemman varaston tai siistimmän ulkoasun. Paikka alkaa repsottamaan ja turistivirrat katoavat. Näin on jo käynyt ja tulee käymäänkin, ellei kansa pysty saamaan aitoa hyvinvointia. Se ei siis tarkoita sitä, että valtion ja kuntien verorahoja jaetaan uudelleen, vaan kansantalouden osalta pitää saada kauppa kulkemaan ja vienti vetämään. Vientiä itään tai tuontia sieltä ei nyt useampaan vuoteen ole odotettavissa, joten luulisi nyt olevan isoimmillekin massoille selvää, että jos suunta on tämä, (ostovoima on nolla tai miinusmerkkinen) on kansantalouden suunta kohti seinää. Lisäksi työn outo puoli on siinä, että se luo hyvinvointia, eikä pelkästään valtiolle, vaan työntekijälle ja lähipiirille. Niin taloudellisesti kuin henkisestikin.
