Pörssiosakkeiden pitkän ajan nousun myötä viime vuosina on eri talousmedioissa ja blogi-kirjoituksissa alkanut yhä enemmän vilkkumaan sana sijoittaminen, ja nousemaan sijoittamiseen liittyvien juttujen määrä. Ja siis nimenomaan tyypillisesti sijoittamisen aloittamiseen ja tärkeyteen liittyvät aiheet, sekä ylipäänsä sijoittamisen sopiminen kaikille rikkaasta köyhään ja vauvasta vaariin. Talousmediat tuntuvat olevan väärällään tämän tyyppisiä kirjoituksia. Kirjoituksissa yleensä lähtökohta on se, että ylipäätään sijoittaminen on järkevää rahojen “tilillä makuuttamisen” sijaan. Tyypillisesti oletetaan jokin tuotto-odotus, jota käyttämällä sitten perustellaan, että mikäli olisi alkanut sijoittamaan 10-20 vuotta sitten, niin nyt olisi jo näin paljon rikkaampi. Se, mikä näissä sijoitusartikkeleissa yleensä unohdetaan tyystin, on koko homman perimmäinen tarkoitus. Jokainen ymmärtää, että mukaansa täältä ei kuitenkaan mitään saa, eli mikäli itse ei aio käyttää säästöjään kulutukseen, niin sitten se tarkoittaa että sijoittaa/säästää jättääkseen mahdollisimman suuren perinnön. Ajatus tuntuu erikoiselta tänä päivänä. Siten varmaan lähtökohtaisesti ajatellaan sijoittamisen tarkoituksen olevan tulevaisuuden kulutuksen maksimointi.
Näin on siten yleisesti loogista ajatella. Säästän/sijoitan varojani parantaakseni tulevaisuuden kulutusmahdollisuuksia. Mikäli säästän, niin lähinnä siirrän kulutusta tästä päivästä tuonnemmaksi. Mikäli sijoitan, niin ainakin pyrin saamaan tulevaisuuteen suuremman potin kuin tänä päivänä. Onnistuminen riippuu sitten tietenkin sijoittamisen onnistumisesta. Sijoittamiseen liittyvissä jutuissa ei juuri koskaan pureuduta tähän osaan prosessia. Sijoittamisen oletetaan niissä lähinnä jatkuvan ikuisuuteen, ja eläkkeen riittävän varsinaiseen elämiseen tarvittavaan kulutukseen. Asetelma sivuuttaa tyystin sen asian käsittelyn, että miksi sijoittamista ylipäätään olisi järkevää harjoittaa.
Sijoittamisen paradoksi tuntuu olevan se, että monikaan sijoittamaan ryhtyneistä ei tunne ajattelevan asiaa myöhempien kulutusmahdollisuuksiensa lisääntymisen kautta, vaan itseisarvoisena asiana. Sijoitetaan siis itsensä sijoittamisen vuoksi. Sijoittamisella taidetaan hakea hieman lisää sisältöä elämään. Toisaalta varallisuuden kasvu tuonee monille ihmisille jonkinlaisia onnistumisen ja onnen tunteita. Tämä on hyvin ymmärrettävää, mutta toisaalta juurikin ongelman ydin, miksi edelleen ihmiset lähinnä pitävät rahat tileillä. Ne vähemmistö, jotka sijoittavat, tyypillisesti harrastavat sijoittamista, eli tekevät sitä sen itsensä vuoksi ja osakesalkkua kasvattaakseen. Suuri yleisö ajattelee kulutusmahdollisuuksia, mutta se tehdään lähinnä keräämällä tilille rahaa myöhempää käyttöä varten. Sijoittaminen usein nähdään liian riskilliseksi keinoksi parantaa myöhempiä kulutusmahdollisuuksia.
Yrittäjyys on monille elämäntapa, ja suurimmalle osalle yrittäjiä elannon hankkimisen tärkein väline. Yrittämiseen liittyy monesti myös sijoittaminen ainakin silloin, kun yritystoiminta tuottaa hedelmää. Jotkut yrittäjät tässä tilanteessa ryhtyvätkin sitten edellä kuvatun kaltaisiksi osakesijoittajiksi. Yrittäjillä on tavallisia palkansaajia keskimäärin parempi riskinsietokyky. Moni yrittäjä valitsee sijoituskohteikseen myös muiden yritysten lainoja. Näissä on selvästi parempi korko kuin nollakorkoisissa pankkitalletuksissa, mutta toki myös korkeampi riski. Tällaiset instrumentit ovat tulleet yhä suositummiksi rahoitusmarkkinoiden kehityksen myötä. Aina ei yrittäminen ole vain ylimääräisten rahojen sijoittamista, vaan toisinaan tarvitsee paikkailla rahoituspeikkoja ja varautua yllättäviin menoihin. Tällöin hyväksi avuksi voi tulla Siltarahan Yrityslaina.
