Kiitos vuosi 2024

Vuosi 2024 on päättymässä ja on aika kiittää asiakkaitamme luottamuksesta, sillä olemme saaneet kotimaisena avainlippuyhtiönä rahoittaa kotimaista pk-sektoria miljoonilla euroilla tänäkin vuonna – kiitos, olette valinnallanne tukeneet suomalaista työtä. Samalla olemme tehneet ennätyksen, mitä tulee positiivisiin lainapäätöksiin yhden kalenterivuoden aikana.

Vuosi 2024 on tuonut mukanaan erilaisia haasteita, mutta myös paljon hyviä uutisia. Olemme onnistuneet pitämään toimintamme vakaana, kasvattaneet asiakasmääriä ja yhdessä olemme selvinneet haastavistakin hetkistä. Epävarma maailman tilanne on varmasti vaikuttanut monien pk-yrittäjien elämään, mutta talouden tilanne näyttää hiljalleen helpottavan. Ainakin Euribor-korot ovat laskeneet, eikä nyt toistaiseksi sähkön pörssihintakaan tai polttonesteen hinta kipuile kuluttajien osalta pilvissä. Toki, pitkät maksuajat näyttävät olevan edelleen ongelma, varsinkin alihankinnan puolella, mutta tuttuun tapaan, rahoitushakemuksen jättäminen on mahdollista Siltarahalle 24/7.

Haasteista huolimatta on ollut ilo huomata, että kotimaisen palvelun arvostus on jatkanut kasvuaan. Meillä jokaisella on pitänyt mukavaa kiirettä Siltarahalla. Eri pk-yrittäjillä rahan tarvetta on jatkuvasti, toki toimialoittain on olemassa selkeitä kausia, jolloin rahoitushakemuksia tulee aina ns. ”tiettyjen sesonkialojen yrittäjiltä”. Rahoitusjohtajallamme on ollut Siltarahan palveluksessa kiireisin vuosi, kun olemme varmistaneet sitä, että pystymme kysyntään vastaamaan. Eri uudistukset niin lainsäädännön osalta kuin markkinakentässä ovat pitäneet markkinoinnin ja hallinnon puolen kiireisinä.

Vuonna 2024 Siltarahan brändi näkyi myös laajemmalle osalle kansaa kotimaisen yksilöurheilun merkeissä. Verneri Suhonen saavutti SM-hopeaa Vantaan Hakunilan radalla, lähellä Siltarahan toimistoa, joten allekirjoittaneen matka ladun varteen ei ollut pitkä. Eveliina Määttäsen tekeminen naisten 800 m matkalla kesän osalta oli myös hienoa ja tasaistesti mentiin alle kahden minuutin - niin kotimaan kuin Timanttiliigan radoilla. Olimme otettuja, että saimme mahdollistettua Eveliinalle parhaimman valmistumisen kauteen useiden treenileirien muodossa. Vaikka uusi SE jäi vielä haaveeksi, jatkoimme kummankin urheilijan kanssa myös kauteen 2025. Molemmat urheilijat onnistuivat omissa lajeissaan ja oli mukavaa huomata, että sijoittajille suunnatussa tapahtumassa elokuussa Oulun Motonet GP:n yhteydessä kumpikin urheilija oli otettu mukavasta tapahtumasta ja kannustuksesta.

Yksi vuoden isoimmista kehitysprojekteista, joka jatkuu vielä vuoden 2025 puolelle, ovat olleet järjestelmämuutokset. Positiivisen luottotietorekisterin II-vaihe tulee voimaan vuoden 2025 lopussa, ja se koskee nimenomaan Siltarahan toiminimille myöntämiä lainoja. Hankkeilla varmistamme sen, että pystymme jatkossakin tarjoamaan kustannustehokkaasti ratkaisuja myös toiminimiyrittäjille elinkeinotoimintaa varten. Lisäksi kiitos menee myös datan toimittajille, ja yhteistyön ansioista pyrimme jatkossakin hyvään tulokseen jokaisen luottopäätöksen osalta. Ensi vuodelle olemme toteuttamassa hallituksen hyväksymiä toimenpiteitä, joilla parannetaan Siltarahan kannattavuutta.

Odotamme innolla vuotta 2025 ja sen mukana tulevia kohtaamisia asiakkaidemme kanssa niin puhelimitse, sähköpostilla, kuin muissakin tapahtumissa. Vuonna 2025 tulemme panostamaan edelleen järjestelmien kehitykseen ja tuotantoon sekä Siltaraha-brändin vahvistamiseen ja kirkastamiseen. Vastuullinen luotonanto on ollut jatkuvasti tärkein prioriteettimme luotonmyönnön osalta, emmekä tule siitä jatkossakaan tinkimään. Työstämme mahdollisesti myös uusia tuotteita, jotka täyttävät asiakkaidemme toiveet ja tarpeet – laadusta ja vastuullisuudesta tinkimättä. Haluamme myös tukea henkilökunnan hyvinvointia, sillä tarvitsemme ja arvostamme jokaisen työntekijän työpanosta.

Haluankin vielä kiittää ennen kaikkea asiakkaitamme, mutta myös erinomaista henkilökuntaamme vuodesta 2024, ja toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta 2025!

Pekka Pursiainen, Siltaraha Oy:n liiketoimintajohtaja