Viimeiset vuodet ainakin osakesäästötilin lanseeraamisesta lähtien ollaan mediassa ja medioissa rummuteltu osakesäästämisen nimiin. Kaikki mahdolliset kynnelle kykenevät vauvasta vaariin ja köyhistä varakkaampiin, on haluttu osakemarkkinoille ”säästämään”. Hyvin tässä on tunnuttu onnistuneenkin, sillä melkoisen paljon osakesäästäjien (tai osakesijoittajien) määrä onkin viime vuosina lisääntynyt.
Oli helppo markkinoida oivaa vaurastumiskeinoa, kun koronakuopasta lähtien käyrät sojottivat jykevästi ylöspäin. Sittemmin Venäjän-Ukrainan sodan alkamisen myötä helmikuussa, ovat kurssit menneetkin pääsääntöisesti alaspäin, eikä loppua ainakaan vielä ole varsinaisesti näköpiirissä. Ainakin taloustilanteen voi maailmanlaajuisesti odottaa vielä lähinnä edelleen heikkenevän. Talouspakotteiden ja energiasodan vuoksi inflaatiokin on lähtenyt lujaan laukkaan ja sitä myötä ikuisesti nollassa kuvitellut korotkin ovat lähteneet selvään nousuun. Tämä taas kurittaa asuntovelallisia, ja etenkin asuntosijoittajia, joita aiempina vuosina nousi kuin sieniä sateella. Ruotsissa asuntojen hintojen voi odottaa romahtavan jo kymmeniä prosentteja, eikä meilläkään varmaan ainakaan räväkkää nousua ole odotettavissa. Asuntosijoittaminen on haastavaa, kun kulut nousee ja vuokrataso laskee. Monella on edessä hankalia valintoja.
Kansankapitalismia on toki markkinoitu aikaisemminkin, aina kultaiselta 80-luvulta lähtien, vähintään kun rahamarkkinat vapautettiin. Siitä seurasikin sitten valtaisa rikastumiskiima, joka päättyi katkeraan lamaan. Samoja elementtejä on yleensä näkyvillä aina kun kaikki ihmiset (ei nyt nimetä tässä erikseen mitään ammattiryhmiä) edellytyksistä ja varoista riippumatta houkutellaan sijoittelemaan. Ihmisellä on kummallinen rikastumistarve, vaikka ei välttämättä edes ymmärretä miksi. Lienee ylimääräisen varallisuuden luoma näennäinen turvallisuuden tunne.
Pankkiirit ovat erinomaisia markkinoimaan osakkeilla rikastumista hyväuskoisille asiakkailleen. Hyvin harva tässä pelissä kuitenkaan lopulta rikastuu, päinvastoin yleensä köyhtyy. Pääsyy siihen on se, että tyypillisesti suuri yleisö ei osta pohjahinnoilla vaan pikemminkin lähempänä huippuhintoja. Lisäksi tuppaa olemaan niin, että mikäli kuitenkin hinnat nousevat ostohinnoista, niin ei joka tapauksessa osata myydä ajoissa vaan odotellaan, kunnes ollaan taas tappiolla. Sitten selitellään itselle, että ei ole vielä tullut tappiota, kun ei olla myyty. Siten odotellaan edelleen lisää tappiota. Näin kaava suunnilleen tyypillisesti menee. Siitä onnellisesta, jolle ei ole käynyt näin, tehdään lehtijuttu. Ja taas kauppa käy.
Sijoittamisen perimmäinen tarkoitus pitäisi olla se, että kun juuri tällä hetkellä ei tiedetä mitä ylimääräisillä varoilla tekisi, siirretään kulutusmahdollisuutta tulevaisuuteen laittamalla varat syrjään esim. pankkitilille, korkosijoituksiin, osakesijoituksiin ym. Sitten aikanaan, kun tarve on, nostetaan varat ja käytetään kulutukseen tai suurempaankin hankintaan. Näin se kuitenkin harvemmin menee. Usein se tärkein syy on se, että kun kaikki tuntuu nyt innostuneen osakesijoittamisesta, niin mennään lauman mukana. Tai sitten aletaan vaan säästämään säästämisen vuoksi, tai ehkä joskus heräävää tarvetta varten tai eläkkeen lisäksi. Näin kuitenkaan lopulta harva toimii, vaan säästäminen jää päälle ja kitkutetaan hautaan asti. Sitten lopulta ehkä perilliset laittavat salkun lihoiksi ja nauttivat pihistelijän säästäväisyyden hedelmistä.
Ei ole vaikea ymmärtää, miksi sijoittamista niin laajasti markkinoidaan. Markkinoilla häärää niin monta toimijaa, jotka hyötyvät suuria rahoja. Eikä sovi unohtaa valtiovaltaakaan. Verottaja kerää isot rahat sijoitustuotoista ja osakkeiden myyntivoitoista. Intressit saada ihmiset laittamaan rahansa markkinoille, osakkeisiin, rahastoihin ym. ovat huomattavan suuret. Pohjimmiltaanhan kyse on kuitenkin lopulta siitä, että ihmisillä on nettona liikaa rahaa tarpeisiinsa nähden ja loppu laitetaan sijoituksiin. Toki ilmassa on vahvasti myös sitä, että pihistellään kulutuksesta, jotta olisi rahaa mitä sijoittaa. Suomalainen on tottuneempi säästämään kuin kuluttamaan, ja siten pienistäkin tuloista voi meillä jäädä sijoitettavaa. Tällaiset ihmiset tuskin säästävät sen vuoksi, että parin kymmenen vuoden päästä olisi mitä kuluttaa. Jos ei nyt osaa kuluttaa tai käyttää rahojaan, niin miten sen muka oppisi tulevaisuudessa. Näin ollen useimmiten rahat menevät perintöihin ja nykyaikaisilla eliniän odotteilla ei ole juurikaan järkeä, jos vanhempiaan vauraammat 60-70 vuotiaat saavat tavallaan tarpeettoman perinnön.
Yrittäminen on kuitenkin kokonaan toinen asia verrattuna osakkeiden ostamiseen sijoitusmielessä. Yrittäjän osakesijoitukseen liittyy riski, johon hän itse pääsee vaikuttamaan. Onnistuessaan vaurastuu, ja epäonnistuessaan ei. Vähintään yhtä tärkeää kuin mahdollinen vaurastuminen on se, että yrittäjä pääsee vaikuttamaan ja rakentamaan itse elämäänsä ja tekemistänsä. Se on kuitenkin lopulta tässä maailmassa kaikkein tärkeintä. Jokapäiväinen elämä ja mitä sisältöä se tuo ihmiselle. Juuri se on se, mistä elämässä on kysymys, ja miksi yrittäjä parhaimmillaan voi olla oman itsensä herra/rouva ja itse määritellä maallisen taipaleensa kulun. Parhaimmillaan siinä voi sivussa vaurastua, mutta se ei välttämättä ole oleellista eikä ainakaan tärkein päämäärä. Yrittäjyys ja sen tuoma sisältö elämään voittaa mennen tullen pörssiosakkeiden ostamisen ja niiden kurssien ja osinkojen määrän ihmettelemisen. Siinä ei paljon sisältöä useimmille ihmisille ole. Useimmiten lähinnä harmitusta kurssien laskiessa.
