Kolmas kesällä 2022 kansaa puhuttanut aihe on ollut hoitojonot. Demarit, jotka mieltävät itsensä pienipalkkaisen (tai keskipalkkaisen) ja erityisesti naisvaltaisten tai julkishallinnon äänitorveksi, ovat toki ansiokkaasti esitelleet, miten he ovat nostaneet mm. hoitajamitoitusta vanhusten hoitokodeissa, ja miten he ovat saaneet aikaan SOTE-uudistuksen. Ei siis onneksi Sipilä, ja onhan nyt ministerinäkin entinen HUSin toimitusjohtaja, jonka työpäivät menivät Sipilän soten kaatamiseen… Ja siinä sivussa jonkin verran (onneksi) katosi taas sisäisiä raportteja jne.
Nyt tilanne on se, että niin keltainen lehdistö kuin itseään vakavamielisenä ja luotettavana tahona pitävät mediat toitottavat sitä, miten sairaat makaavat lattialla, lääkäriin ei pääse ja sairaalareissu venyy useampaan tuntiin. Hoitajat ottavat loparit tai osastoja on laitettu kiinni, kun ei ole tekijöitä. Tähän toki lääkkeeksi tarjoillaan muistelua menneeseen ja sitä, että nykynuoriso on patalaiskaa porukkaa… Ainakin vastuuministerin mielestä.
Se on toki todettava, että surkeaan tilaan on kukin valtaa pitänyt puolue aina osasyyllinen. Jokaisella kunnalla on omat it-järjestelmät, mikään tieto ei välttämättä kulje potilaan mukana, kun vaihtaa maisemaa toiseen kaupunkiin, aina ei tarvitse edes maakuntarajaa ylittää. Sitten tähän vielä omat potilastietojärjestelmät keskussairaaloissa tai yliopistosairaaloissa. Mikään tieto ei kulje, ketään ei kiinnosta, eikä varsinaisesti vastuuta ole kenelläkään. Kunnat hamuavat enemmän tukia ja kinastelevat siitä, kenen maille mm. lääkärihelikopteri (jonka siis maksavat veronmaksajat) sijoitetaan.
Kolmas johtamisvaje muodostuu suunnittelun lyhytikäisyydestä tai siitä, että kun kokonaiskuvan tilannevastuuta ei ole kenelläkään. Se on tiedetty jo vuosikymmeniä, että ihmiset elävät vanhemmiksi kuin edelliset sukupolvet. Lisätään vielä huomiona se, että väestöpyramidissamme on tietty vääristymä suurten ikäluokkien osalta. On ollut selvää, että jossain vaiheessa kansaa alkaa olla hoitolaitokset ja terveydenhuoltopisteet täynnä. Lisäksi kun huomioidaan, se, että kun kunnan terveyskeskus on laitettu säppiin tai palveluita karsittu, ei sinne keskussairaalan tai yliopistosairaalan puolelle tule sen enempää työvoimaa, petipaikkoja tai edes myötätuntoa. Tällöin näyttäisi olevan tuurista kiinni, kuka ehtii petipaikan sairaalasta tai vanhustenhoidosta saamaan. Muiden kohtalona on jäädä rannalle ruikuttamaan. Ne kenellä on varaa, valitsevat aina mieluusti sen yksityisen kuin julkisen toimijan. Kaikki ketkä kykenevät, vakuuttavat lapset ja käyttävät yksityisiä palveluita vakuutuksen piikkiin ja säästävät sitten jostain muusta.
Viimeinen havainto tökkivästä julkisterveydenhuollosta oli koronarokotusten koordinointi. Koronarokotustahan ei voinut mitenkään antaa yksityisen hoidettavaksi, vaan ensin piti löytää julkishallinnon tilat, sitten rokottajat tai tarvittaessa niitä jopa kouluttaa. Vasta sen jälkeen pystyttiin laittamaan potilaat jonoon kylmään tuiskuun, toki ämpäriä ei tarvinnut enää jakaa, piikki kelpasi hyvin.
Toki, ei maailma ole niin mustavalkoinen. Potilasaines (ns. moniongelmaiset vs. selkeät tapaukset) on erilaista, ja yleensä yksityisellä puolella nyt asiat ehkä on totuttu hoitamaan toisella otteella mitä aikaisemmin. Tässä ei kuitenkaan nyt syytetä ketään, vaan toiveissa olisikin, että asialle pyrittäisiin tekemään jotain. On paljon ongelmia, ja keskitytään nyt vaikka yhteen kerrallaan, jotta saataisiin se korjattua. Veronmaksajan kannalta on aivan sama kuka sen palvelun tuottaa, jos se verovaroin toteutetaan. On se sitten valtio, kaupunki, kunta, kuntayhtymä tai yksityinen. Ainut toive olisi, että se olisi laadukasta ja oikea-aikaista eikä sen tuottamiseen menisi kenenkään terveys tai mieli, ja joku olisi miettinyt asiat loppukäyttäjän ja rahoittajan näkökulmasta.
