Donald Trumpin paluu Yhdysvaltain presidentiksi on tuonut mukanaan jälleen kerran protektionistisen kauppapolitiikan, joka keskittyy erityisesti tuontitulleihin. Trumpin toista kautta ei ole kulunut edes 100 päivää, mutta viimeisimmässä tulliesittelyssä käytännössä kaikki maat, joiden kanssa USA käy kauppaa, saivat tariffeja. Tämä on syystäkin herättänyt laajaa huolta globaaleilla markkinoilla. Trumpin perusteluina tulleille ovat olleet mm. huumeiden sekä salakuljetuksen torjunta ja kauppavajeen pienentäminen, mutta niiden vaikutukset ulottuvat paljon laajemmalle.
Tuontitullit ovat veroja, jotka kohdistuvat ulkomailta tuotaviin tavaroihin ja joita maahantuojat maksavat. Trumpin politiikan ytimessä on ajatus, että tullit suojelisivat amerikkalaisia yrityksiä ja työpaikkoja ulkomaiselta kilpailulta. MAGA politiikan keskiössä onkin idea, että tehdas/tuotantolaitos ulkomailla on pahasta, jos kuitenkin sen loppukäyttäjät ovat Star-Spangled Banneria kuuntelevia. Siksi siis olisikin ”hyvä”, että kyseinen tehdas sulkeutuisi muualla ja avautuisi Yhdysvaltain maaperällä, työllistäen yhdysvaltalaisia ja erityisesti hänen äänestyskuntaansa.
Käytännössä kuitenkin suurin osa ekonomisteista on yhtä mieltä siitä, että tullien kustannukset lankeavat pitkälti amerikkalaisille kuluttajille ja yrityksille. Näin kävi jo hänen ensimmäisellä kaudellaan, ja nyt kun kohteiden, eli tuontitullien määrä ja kohteet ovat käytännössä koko maailma, vaikutukset ovat vielä suuremmat.
Korkeammat tuontikustannukset nostavat raaka-aineiden ja kulutustavaroiden hintoja, mikä voi kiihdyttää inflaatiota. Tämä on erityisen huolestuttavaa aikana, jolloin Yhdysvaltain keskuspankki Fed on jo kamppaillut hintojen vakauttamisen kanssa. Lisäksi Yhdysvallat on riippuvainen monista tuontituotteista: Meksiko toimittaa 60 prosenttia Yhdysvaltain tuoreista vihanneksista, Kanada vastaa suuresta osasta rakennuspuuta ja Kiina on elektroniikan, harvinaisten maametallien ja kulutustavaroiden avaintoimittaja. Kun näiden hinnat nousevat, vaikutukset tuntuvat kuluttajien arjessa – autojen hinnoista elintarvikkeisiin.
Trumpin tullipolitiikka ei jää vain yksipuoliseksi toimeksi, vaan se on jo nyt käynnistänyt vastareaktioita. Kanada on vastannut 25 prosentin tulleilla 155 miljardin dollarin arvosta amerikkalaisia tavaroita, Meksiko on luvannut omat vastatoimensa, ja Kiina on asettanut 10–15 prosentin lisätulleja Yhdysvaltain maataloustuotteille. Tämä tit-for-tat -dynamiikka muistuttaa Trumpin ensimmäisen kauden kauppasotaa Kiinan kanssa, joka maksoi amerikkalaisille viljelijöille noin 27 miljardia dollaria menetettyinä vientituloina. Eikä tämä tule tähän jäämään. On vain ajan kysymys, milloin EU ja Eurooppa alkavat laittamaan omia tullejaan. Toki, kun presidenttinä on ”diilejä” tekevä mies, niin näitä nyt voisi pitää jonkinlaisena lähtötasona, ja sitten seuraavalla viikolla joku taas muuttuu. Jonkun tulli vähenee ja toinen suurenee… Pitkäjänteisyyttä ei ole ilmassa, mutta Trumpin tavoitteet ovat kuitenkin selvästi näkyvissä. Se on kauppataseen alijäämään kurominen umpeen, ja dollarin heikentäminen. Näillä keinoin liittovaltion velanhoitokustannukset saataisiin alaspäin.
Kauppasodan riski on merkittävä, sillä globaalit arvoketjut ovat tiiviisti kietoutuneet yhteen. Esimerkiksi autoteollisuus on Pohjois-Amerikassa vahvasti integroitu: Meksiko vie 86,9 prosenttia auto-osistaan Yhdysvaltoihin, ja Yhdysvallat vastavuoroisesti toimittaa 49,4 prosenttia Meksikon auto-osista. 25 prosentin tullit nostaisivat tuotantokustannuksia ja voisivat johtaa työpaikkojen menetyksiin koko arvoketjussa. Uskomme siihen, että EU ja Japani liittyvät vastatoimiin, mikä hidastaa globaalia talouskasvua ja horjuttaa kauppajärjestelmää, joka on ollut toisen maailmansodan jälkeisen vaurauden kulmakivi.
Vaikka Suomi sijaitsee kaukana Yhdysvaltain rajanylityspaikoista, Trumpin tullit ja mahdollinen kauppasota eivät jätä meitä koskemattomiksi. Suomi on pieni, vientivetoinen talous, joka on riippuvainen globaalien markkinoiden vakaudesta. Pk-yritykset, jotka muodostavat 99 prosenttia Suomen yrityksistä ja työllistävät noin 65 prosenttia työvoimasta, ovat erityisen haavoittuvaisia tällaisille häiriöille.
Trumpin tullipolitiikka asettaa suomalaiset pk-yritykset kaksijakoiseen tilanteeseen. Toisaalta se luo haasteita, mutta toisaalta myös mahdollisuuksia niille, jotka pystyvät sopeutumaan. Lyhyellä aikavälillä kustannusten nousu ja markkinoiden epävakaus voivat kurittaa erityisesti vientiriippuvaisia yrityksiä. Esimerkiksi metsäteollisuus, joka vie paperia ja sellua Yhdysvaltoihin, saattaa kärsiä, jos vastatullit osuvat kohdalle tai jos amerikkalaiset asiakkaat vähentävät ostoksia inflaation vuoksi.
Pitkäaikaiset vaikutukset riippuvat kuitenkin siitä, miten yritykset reagoivat. Jotkut pk-yritykset voivat hyötyä esimerkiksi nearshoring-trendistä, jossa tuotantoa siirretään lähemmäs kotimarkkinoita. Suomi voisi markkinoida itseään luotettavana ja vakaana vaihtoehtona Pohjois-Amerikan ja Kiinan kauppakiistojen keskellä. Lisäksi vihreän siirtymän teknologioihin panostavat yritykset saattavat löytää uusia markkinoita, jos Yhdysvallat ja EU alkavat suosia paikallisempia toimitusketjuja.
Selviytyäkseen tässä uudessa todellisuudessa suomalaiset pk-yritykset tarvitsevat sekä resilienssiä että strategista näkemystä. Ensinnäkin, toimitusketjujen monipuolistaminen on avainasemassa: riippuvuutta yhdestä markkinasta, kuten Kiinasta, tulisi vähentää. Toiseksi, digitalisaatio ja automaatio voivat auttaa pitämään kustannukset kurissa, vaikka raaka-aineiden hinnat nousevat. Kolmanneksi, pk-yritysten tulisi hyödyntää valtion tarjoamia vientitukia ja neuvontapalveluita, joita Suomessa onneksi on tarjolla.
Donald Trumpin tuontitullit ovat riskialtis veto, joka voi hyödyttää joitakin suojattuja (ja Trumpin lähipiirin) amerikkalaisia toimialoja, mutta samalla nostaa hintoja, lisätä inflaatiota ja käynnistää kauppasodan. Suomessa pk-yritykset joutuvat navigoimaan näiden vaikutusten läpi aikana, jolloin talous on jo valmiiksi hauras. Suomi ei ole toipunut 00-luvun finassikriisistä, talouskasvua ei ole ollut ja korona sekä Ukrainan sota ovat merkinneet myös yritysmaailmaan jatkuvaa turblenssiä. Kansa ei vaurastu, ja surkeutta jaetaan kaikille. Lisäksi näyttäisi siltä, että USA haluaisi nykyisen johdon aikana jokaisen NATO-maan käyttävän 5% BKT:stä puolustusmenoihin.
Vaikka lyhyen aikavälin näkymät ovat haastavat, sopeutumiskykyiset yritykset voivat kääntää tilanteen edukseen. Kauppasota ei ole kenenkään etu, mutta pienelle, avoimelle taloudelle kuten Suomelle se on erityisen myrkyllistä. Nyt on aika toimia – sekä yritystasolla että poliittisesti – jotta orastava kasvu ei tukahtuisi tullimuurien varjoon.
